Tuli katsottua David Lynchin Elephant Man tuossa viikonloppuna ja pakko myöntää, että kosketuin leffasta. Leffassa ei sinäänsä ole mitään yllätyksellistä ja erikoista juonta. Elokuva kertoo vain yhden vain erilaisen ihmisen elämän tarinan, joka haluaisi elää kuin tavallinen ihminen. Hän ei kykene nukkumaan selällään, koska hänen pää kasvanut yhtä isoksi kuin elefantilla.
Tarinan John Merrick on tivolin vetonaula rumuudellaan. Lääkäri Frederick Treves "pelastaa" Elefanttimiehen, ottaen hänet mukaansa omiin kokeisiin ja lopulta tekemällä hänestä ihmisen. Avaamalla häkkiin sulkeutuneen John Merrickin mielen, jolloin John Merrickista tulee sivistynyt ihminen. Leffan lopussa John Merrick huutaa ihmetteleville ja nauraville ihmisille "I am not an elephant! I AM NOT AN ANIMAL! I AM A HUMAN BEING! I...AM...A MAN!", joka tekee siitä elokuvan vaikuttavan kohtauksen. Me emme ole oikeita arviomaan toista ihmistä. Olemme kaikki vain ihmisiä, ei kukaan ole toistaan parempi. Kukaan tuskin on synnitön. Ihmiset elävät vain toisten ihmisten kustannuksella. Kenties sanonta vahingonilo paras ilo saattaa pitää paikkansa ihmisen luonteen suhteen.
Vastoin kaikkia sääntöjä ja normeja kyseinen leffa ei voittanut ainuttakaan oscaria, sen saadessa peräti 8 ehdokkuutta. Tässä on hyvä esimerkki, ettei ne oikeasti kritisoivat ja hyvät leffat voita niitä pirun palkintoja. Ehkäpä nou oscarit hallitsee jonkin sortin byrokratia, joka mielin määrin valitsee palkinnot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti